Perhonjoki, 30.3.2014

Polte perhosiimojen oikaisuun kävi sietämättömäksi, kun uutiset kirkkaista nousutaimenista Perhonjoella tavoittivat verkkokalvoni netin keskustelupalsoilta. Tuumasta toimeen! Mukaan lähti myös kaverini Markku.

Kokkolan Vitsarissa, kasitien alapuolella oleva koskipätkä on aina ohi kulkiessa näyttänyt kovin houkuttelevalta, vaan enpä ole siellä aiemmin koskaan käynyt.

Heittoharjoitukset ja ainakin teoriassa isot kirkaskylkiset ovat hyvä tekosyy kaivaa muuten niin harvoin käytetty kaksikätinen perhovapa naftaliinista. Perhoiksi valikoitui talvella sutaistuja kettusiipisiä putkiloisia.

Vesi oli joessa suhteellisen alhaalla, joskin ihan optimaalista kalastukselle – ainakin näin ensikertalaisen silmin. Jäätä oli vielä joen etelänpuoleisella penkalla, joten ronkimme pohjoisrantaa.

Joku saattaa tuntea termin ”kylmä tuuma”. Se kuvasti veden lämpötilaa, eikä siellä joessa kahluuvermeissä kauaa kerralla viihtynyt.

Rannoilla näkyi myös muutama muukin onneaan kokeileva ja kylmää keliä (n. +1-2 C, pohjoistuuli) uhmaava kalastaja.

Tulihan sieltä yksi kalakin. Luulin velttoa ottia ensin pyöränpumpuksi eli muutaman kymmenen sentin haueksi, vaan taimenhan se oli. Semmoinen vajaat 35 cm taimenistukas kävi kuvattavana. Rasvaevä oli leikattu, vatsaevät huonossa kunnossa.

Se oli kuitenkin kauden 2014, tämän blogin sekä "putkiperhokalastajaurani" ensimmäinen taimen.

Tästä on hyvä jatkaa.

 

Paikka: Perhonjoki, Kokkola/Vitsari

Aika: 30.3.2014

Kalastusta: 3 tuntia, klo 16-19

Saalis: 1 istaritaimen, n. 35 cm

Ja ääni päässäni sanoi: "Projekti alkakoot"

Projekti ”60+”

Taimenen alamitta nostettiin vuoden 2014 alussa suurimmassa osassa Suomea 60 senttiin. Alamitan nostamisen tarkoituksena on turvata kovin vähälukuisiksi käyneitä taimenkantoja siten, että mahdollisimman moni yksilö saavuttaisi riittävän koon ja samalla sukukypsyyden.

Olen saanut vain yhden 60 cm ylittäneen taimenen. Tämä tapahtui vuosia sitten Sarvikkaankoskilla. Silloinkin kyseessä oli ns. istari eli samana kesänä jokeen istutettu kala. Ovathan nuo isomukset senkin jälkeen katkoneet siimoja, mutta se on toinen juttu…

Onko saamattomuuteni osaamattomuutta?  Saattaa olla, mutta jätän sen kuitenkin muiden arvioitavaksi.

Pidän itseäni keskiaktiivisena, keski-ikää hiljalleen (mutta varmasti) lähestyvänä koskikalastajana. Mieluiten kalastelen perholla, mutta virpomistakin tulee satunnaisesti harrastettua. Suurin osa koskikalastuksesta tapahtuu Pohjanmaan joilla ja puroilla tai Keski-Suomen reittikoskilla.

Kauden 2014 aloitusreissulla sain idean projektista, jonka nimesin ”60+”. Kirjoitan lyhyen raportin jokaisesta koskikalastusreissusta, kunnes saan yli 60 sentin taimenen. Tämä koskee siis reissuja kohteille, joissa on edes teoreettiset mahdollisuudet taimeneen (=kohteita, joissa esiintyy taimenta joko luontaisesti tai istutettuna).

Kirjaan ylös kalastukseen käytetyn ajan, vapautetut alamittaiset yksilöt mittoineen sekä arvioni siitä oliko kyseessä ”istari”, mäti- tai poikasistutuksista tai luonnonkudusta syntynyt yksilö. Lisäksi saatan raapaista muutaman sanan kohteesta sekä yleisistä fiiliksistä kalastuksen suhteen.

Tuurista riippuen tähän voi mennä kuukausi tai useampi vuosi. Aika näyttää.

Mitäs minä tällä sitten haluan osoittaa? Että, alamitan nosto oli huono idea, kun hyvän kokoisia (50 cm / 1,5 kg) ruokataimenia ei enää saa tappaa? Ei sentään.

Tahdon vain empiirisesti, mutten liian vakavamielisesti kokeilla, kuinka harvassa nuo mitalliset kalat ovat ainakin niillä kohteilla, joissa itse aktiivisesti käyn kalassa. Se kertokoot taimenkantojen tilasta.

Kuin bonuksena tulee aktivoitua tähän saakka varsin laiskanpuoleinen kalapäiväkirjan ylläpito.

Toivottavasti saamme vielä nähdä alamitan korotuksen vaikutukset ja 60+ kalojen osuus kasvaa.

Toivon myös, että mittakala tulee ylös ennen kuin mittarissani on 60+.