Omituinen kala tuo lohi. Se saa monet käyttäytymään pöhkösti. Niin myös minut. Vai mitä sanotte, onko seuraavassa mitään järkeä?
Se alkaa jo loppukesästä. Nimittäin seuraavan kesän lohenkalastuksen suunnittelu. Mihin? Milloin? Jne.
Tuossa vaiheessa tuoreessa muistissa ovat välineistön puutteet. Tietenkin se on sopiva hetki tehdä vähän vapa-, siima- ja kelahankintoja. Alennuksessa kun loppukaudesta yleensä ovat. Ja seuraavalla kaudella voipi olla tarvetta. Ihan ne vain vähäsen maksavat. Ihan vähäsen.
Köyhän ei kannata ostaa paskaa.
Talvi sujuu suunnitellessa ja perhoja sitoessa. Viikonloppuihin kuuluu pari erikoisolutta, viskihuikka ja höyhenten sekä karvojen kiinnittämistä koukkuihin sekä putkiin. Perhorasiat tyhjenevät toisesta päästä ("aika paskan näköinen, tuskin päätyy siiman päähän") ja täyttyvät toisesta ("pitäähän sitä nyt pari tällaistakin olla. Ehkä myös pari tuommoista").
Kalastustarvikeliikkeestä tarttuu AINA jotain uusia karvatukkoja tai kimalteita matkaan. Ihan niin kuin muksuna karkkikaupassa.
Valon määrä lisääntyy. Kuume kasvaa. Varusteiden tsekkausta ja puutteiden toteaminen. Tarvittavat hankinnat. Tarpeettomat hankinnat.
Kesä koittaa, reissu alkaa. Sukat pyörii jalassa ja kuupassa viiraa. Ensimmäinen vuorokausi heitetään liki kellon ympäri. Kunnes huomaa olevansa liki tukevan kännin kaltaisessa olotilassa.
Siihen väliin rauhoittuminen ja kunnon unet.
Heittokin alkaa sujumaan. Liian vähän on taas tullut sitäkin treenattua. Miksi? Aika kallista ja aikaa syövää hommaa mennä opettelemaan heittoa lohijoen rantaan.
Reissu ohi. Tyhjä olo, mutta kuitenkin aivan täysi. Paluumatkalla alkaa seuraavan reissun suunnittelu.
Tätä on (lohi)hulluus.
---------
Niin, siitä reissusta. Edelläoleva täsmäsi tismalleen tämän sekä parin aikaisemman vuoden kiertoon. Erona oli se, että tänä vuonna kausi aloitettiin jo kesäkuussa, rakkaassa länsinaapurissamme.
Koska kohde oli täysin uuden tyyppinen Finnmarkin pikkujokiin tottuneelle, lähdimme opastetulle reissulle. Tämä osoittautui loistavaksi ratkaisuksi!
Voin sanoa, että heitimme pitkää päivää: 14-18 h / vrk. Loppuviikosta alkoi olla paikat melko lailla jumissa. Varsinkin kun työstäminen tapahtui upposiimoilla ja varsin raskailla kahden käden seteillä.
Hopeankiilto ajaa kuitenkin uskomattomiin suorituksiin.
Uskoa tämä homma vaatii. Saldoksi jäi omalle kohdalle yksi ylös saatu kala ja kolme lyhyttä matsia, jotka päätyivät pudotukseen eli kalan irtoamiseen. Yhden näistä sössin itse, kahdelle ei mahtanut mitään.
Se ylös saatu oli varsin nätti, kirkas vastanoussut kolli. Mittaa 103 cm ja paino luokkaa 11 kg eli ihan kliffa putte. Ensimmäinen kymppikilon ja metrin rajan ylittänyt vedenelävä. Onnea oli matkassa, sillä kala oli ilmeisesti vasta noussut alapuolisen kosken, eikä sillä ollut järjettömiä menohaluja, kuten monella muulla tuon joen kaloista tuntui olevan.
Todistimme nimittäin tapauksen, jossa vähintään 15 kg vesseli raapaisi vajaan sadan metrin syöksyn ja vei perhosiiman mukanaan. Mennessään se pirulainen vetäisi siimasta sen verran lujasti, että kalastajan näpit meninvät verille.
Toverini Korpivaara onnistui myös nappaamaan hyvän, liki 90 cm vesselin. Oppaamme Tommikin osoitti taitonsa ja vetäisi reissun aikana parikin nättiä kalaa, joista suurempi oli varreltaan 110 cm.
Pitäisiköhän sitä ensi vuonnakin...?
Se alkaa jo loppukesästä. Nimittäin seuraavan kesän lohenkalastuksen suunnittelu. Mihin? Milloin? Jne.
Tuossa vaiheessa tuoreessa muistissa ovat välineistön puutteet. Tietenkin se on sopiva hetki tehdä vähän vapa-, siima- ja kelahankintoja. Alennuksessa kun loppukaudesta yleensä ovat. Ja seuraavalla kaudella voipi olla tarvetta. Ihan ne vain vähäsen maksavat. Ihan vähäsen.
Köyhän ei kannata ostaa paskaa.
Talvi sujuu suunnitellessa ja perhoja sitoessa. Viikonloppuihin kuuluu pari erikoisolutta, viskihuikka ja höyhenten sekä karvojen kiinnittämistä koukkuihin sekä putkiin. Perhorasiat tyhjenevät toisesta päästä ("aika paskan näköinen, tuskin päätyy siiman päähän") ja täyttyvät toisesta ("pitäähän sitä nyt pari tällaistakin olla. Ehkä myös pari tuommoista").
Kalastustarvikeliikkeestä tarttuu AINA jotain uusia karvatukkoja tai kimalteita matkaan. Ihan niin kuin muksuna karkkikaupassa.
Valon määrä lisääntyy. Kuume kasvaa. Varusteiden tsekkausta ja puutteiden toteaminen. Tarvittavat hankinnat. Tarpeettomat hankinnat.
Kesä koittaa, reissu alkaa. Sukat pyörii jalassa ja kuupassa viiraa. Ensimmäinen vuorokausi heitetään liki kellon ympäri. Kunnes huomaa olevansa liki tukevan kännin kaltaisessa olotilassa.
Siihen väliin rauhoittuminen ja kunnon unet.
Heittokin alkaa sujumaan. Liian vähän on taas tullut sitäkin treenattua. Miksi? Aika kallista ja aikaa syövää hommaa mennä opettelemaan heittoa lohijoen rantaan.
Reissu ohi. Tyhjä olo, mutta kuitenkin aivan täysi. Paluumatkalla alkaa seuraavan reissun suunnittelu.
Tätä on (lohi)hulluus.
---------
Kahluuhommia
Niin, siitä reissusta. Edelläoleva täsmäsi tismalleen tämän sekä parin aikaisemman vuoden kiertoon. Erona oli se, että tänä vuonna kausi aloitettiin jo kesäkuussa, rakkaassa länsinaapurissamme.
Koska kohde oli täysin uuden tyyppinen Finnmarkin pikkujokiin tottuneelle, lähdimme opastetulle reissulle. Tämä osoittautui loistavaksi ratkaisuksi!
Janne huispaa jengissä
Voin sanoa, että heitimme pitkää päivää: 14-18 h / vrk. Loppuviikosta alkoi olla paikat melko lailla jumissa. Varsinkin kun työstäminen tapahtui upposiimoilla ja varsin raskailla kahden käden seteillä.
Hopeankiilto ajaa kuitenkin uskomattomiin suorituksiin.
Uskoa tämä homma vaatii. Saldoksi jäi omalle kohdalle yksi ylös saatu kala ja kolme lyhyttä matsia, jotka päätyivät pudotukseen eli kalan irtoamiseen. Yhden näistä sössin itse, kahdelle ei mahtanut mitään.
Se ylös saatu oli varsin nätti, kirkas vastanoussut kolli. Mittaa 103 cm ja paino luokkaa 11 kg eli ihan kliffa putte. Ensimmäinen kymppikilon ja metrin rajan ylittänyt vedenelävä. Onnea oli matkassa, sillä kala oli ilmeisesti vasta noussut alapuolisen kosken, eikä sillä ollut järjettömiä menohaluja, kuten monella muulla tuon joen kaloista tuntui olevan.
Todistimme nimittäin tapauksen, jossa vähintään 15 kg vesseli raapaisi vajaan sadan metrin syöksyn ja vei perhosiiman mukanaan. Mennessään se pirulainen vetäisi siimasta sen verran lujasti, että kalastajan näpit meninvät verille.
Enkat paukkuu ja ukko leijuu
Hopiata on
Pitäisiköhän sitä ensi vuonnakin...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti