Lauantaille oli tiedossa työreissu Keski-Pohjanmaalle. Pakkasin kalavehkeet ja koiran autoon. Nyt olisi hyvä senssi käydä tutustumassa Lestijokeen, jossa elää yksi Suomen viimeisistä luonnonvaraisista meritaimenkannoista.
Tai pikemminkin rippeet siitä.
Lestijärvestä alkunsa saava virta on yläosiltaan varsin erämaista. Varsinaisia koskipaikkoja on suhteellisen vähän. Joki virtailee laajojen suoalueiden läpi ja teitä pitkin pääsee jokivarteen vain muutamista paikoista. Vesi on alueelle epätyypillisesti varsin kirkasta ja laadultaan jopa erinomaista.
Ei suotta "köyhän miehen Lapiksi" kehuttua seutua.
Kalalajeista yläosilla tavataan kirjolohia sekä harjusta. Tankkiauto tuo ensin mainittuja säännöllisesti kansallispukukansan iloksi. Lisäksi yläosilla elelee rippeet luontaisesta taimenkannasta.
Meritaimen ei ole aikoihin yläosille saakka päässyt. Siitä on pitänyt huolen 1920-luvulla rakennettu Korpelan voiman pato.
Muutama päivä sitten padolla käyttöön otettu kalatie antaa kuitenkin ainakin mahdollisuuden taimenelle nousta jopa Lestijärveen saakka. Parkkikoskella on toki vielä pohjapatorakennelmaa, joka toimii ainakin vahvana hidasteena taimenen nousulle.
Kalastusta yläosilla Raiviolla oli harrastamassa melkoisa joukko. Muutama asuntoautokin oli paikalla. Koska kyse oli kalastuskauden avauksesta, ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Oli tainnut joillekin muutama "kalaöljykin" valua kurkusta alas.
Tarjoilin kaloille perinteisiä kirjoperhoja, leechejä ja zonkereita muutaman tunnin ajan ilman tapahtumia. Yhtä rantamontussa möllöttänyttä kirjolohta piinasin useallakin eri perholla, vaan ei.
Kyseinen kirjolohi näytti siltä, että sillä oli kutukuopan kaivaminen mielessä. Tämä aiheutti ristiriitaisen fiiliksen. Mitä, jos nämä vieraat asuttavat jossain vaiheessa joen luontaisesti? Pelottavaa...
Vaan pelkäämisen sijasta keskityin kalastukseen. Vesi todella oli kirkasta. Mieleni virittyi väkisinkin parin vuosisadan takaiseen tilanteeseen, jolloin taimenen tuikit olisivat illan hämyssä täyttäneet vedenpinnan tällä "kalkkivirralla".
Jätin Raivion ruuhkan taakse, ja otin pitkän siirtymän Kannukseen, Niskankoskelle. Paikka on yksi ehkä varmimpia paikkoja tavoittaa nousutaimen. Koski olikin varsin maukkaan oloinen myös kalastuksellisesti. Ruuhkaa ei ollut.
Kalastelin alaosalla olevaa mukavaa niskan "imua", josta tartutin kaksi n. 25 cm istaritaimenta. Nousukalat ja kirjolohet loistivat poissaolollaan. Päätin lähteä ajelemaan kohti kotia yötä myöten.
Lestijoesta jäi varsin positiivinen fiilis. Tulen varmasti palaamaan tänne uudelleen. Joelle ja sen kalakannoille olisi kuitenkin paljon tehtävää, jotta se saataisiin täyteen kukoistukseensa. Siihen on kuitenkin täydet mahdollisuudet, kunhan toimeen vain ryhdytään riittävän ajoissa.
Tai pikemminkin rippeet siitä.
Lestijärvestä alkunsa saava virta on yläosiltaan varsin erämaista. Varsinaisia koskipaikkoja on suhteellisen vähän. Joki virtailee laajojen suoalueiden läpi ja teitä pitkin pääsee jokivarteen vain muutamista paikoista. Vesi on alueelle epätyypillisesti varsin kirkasta ja laadultaan jopa erinomaista.
Ei suotta "köyhän miehen Lapiksi" kehuttua seutua.
Kalalajeista yläosilla tavataan kirjolohia sekä harjusta. Tankkiauto tuo ensin mainittuja säännöllisesti kansallispukukansan iloksi. Lisäksi yläosilla elelee rippeet luontaisesta taimenkannasta.
Meritaimen ei ole aikoihin yläosille saakka päässyt. Siitä on pitänyt huolen 1920-luvulla rakennettu Korpelan voiman pato.
Muutama päivä sitten padolla käyttöön otettu kalatie antaa kuitenkin ainakin mahdollisuuden taimenelle nousta jopa Lestijärveen saakka. Parkkikoskella on toki vielä pohjapatorakennelmaa, joka toimii ainakin vahvana hidasteena taimenen nousulle.
Kalastusta yläosilla Raiviolla oli harrastamassa melkoisa joukko. Muutama asuntoautokin oli paikalla. Koska kyse oli kalastuskauden avauksesta, ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Oli tainnut joillekin muutama "kalaöljykin" valua kurkusta alas.
Tarjoilin kaloille perinteisiä kirjoperhoja, leechejä ja zonkereita muutaman tunnin ajan ilman tapahtumia. Yhtä rantamontussa möllöttänyttä kirjolohta piinasin useallakin eri perholla, vaan ei.
Kyseinen kirjolohi näytti siltä, että sillä oli kutukuopan kaivaminen mielessä. Tämä aiheutti ristiriitaisen fiiliksen. Mitä, jos nämä vieraat asuttavat jossain vaiheessa joen luontaisesti? Pelottavaa...
Vaan pelkäämisen sijasta keskityin kalastukseen. Vesi todella oli kirkasta. Mieleni virittyi väkisinkin parin vuosisadan takaiseen tilanteeseen, jolloin taimenen tuikit olisivat illan hämyssä täyttäneet vedenpinnan tällä "kalkkivirralla".
Jätin Raivion ruuhkan taakse, ja otin pitkän siirtymän Kannukseen, Niskankoskelle. Paikka on yksi ehkä varmimpia paikkoja tavoittaa nousutaimen. Koski olikin varsin maukkaan oloinen myös kalastuksellisesti. Ruuhkaa ei ollut.
Kalastelin alaosalla olevaa mukavaa niskan "imua", josta tartutin kaksi n. 25 cm istaritaimenta. Nousukalat ja kirjolohet loistivat poissaolollaan. Päätin lähteä ajelemaan kohti kotia yötä myöten.
Lestijoesta jäi varsin positiivinen fiilis. Tulen varmasti palaamaan tänne uudelleen. Joelle ja sen kalakannoille olisi kuitenkin paljon tehtävää, jotta se saataisiin täyteen kukoistukseensa. Siihen on kuitenkin täydet mahdollisuudet, kunhan toimeen vain ryhdytään riittävän ajoissa.
Paikka: Lestijoki, Raivio ja Niskankoski
Aika: 17.5.2014
Kalastusta: 5 tuntia
Saalis: 2 taimenta n. 25 cm (toisella merkki VW 0998)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti