Kauden päättelyä

Kalastuskauden loppu alkaa siintää. Taimenen kuturauhoitus virtavesissä ajoittuu välille 10.9.-15.11. Voisihan sitä tuonkin jälkeen käydä koittamassa, vaan taitaa perinteisen kaavan mukaan olla ns. hiljaista. Keskittyminen menee tuolloin jahtihommien puolelle. Saattaa olla toki, että on muitakin velvollisuuksia tuossa vaiheessa. Aika näyttää...

Tässäpä kuitenkin koostettuna tuoreimmat kuulumiset virtavesiltä.

Sarvikkaankoski 16.8.

Kaalepin kanssa sattui kerrankin aikataulut yksiin. Muutaman puhelun verran sumplimme, jotta mihin kalareissun suuntaamme. Matalat jokivedet eivät toisaalta houkuttaneet, vaan ei se kirjolohen lampikalastuskaan niin kauhean hohdokasta ole. Näillä vedenlämmöillä ainakaan.

Päätimme KUITENKIN lähteä joelle. Vanhalle kunnon Sarvikkaalle.

Olen tuolla Lapuanjoessa, Kuortaneen ja Alavuden rajoilla sijaitsevalla koskella aikanaan monet ehtoot opetellut perhokalastuksen saloja.

Miljöö on varsin mukava, joskin aika ajoin jokirantaan tupsahtaa aimo annos ehtaa paskaa pelto-ojasta. Vesi on "luonnollisesti" ja pohjalaistyylille uskollisesti kovin tummaa. Koski on moni-ilmeinen. Löytyy kiivaampia virtapätkiä, kiven takusia ja suvantoa.

Kohdekala on sateenkaarirautu. Jokeen istutetaan, tai ainakin aiemmin istutettiin, myös (lötkö)taimenta. Lisäksi vesistössä majailee satunnaisia harjuksia ja joitain luonnonkudusta syntyneitä taimenia.

Jokakeväiset kalastuskauden avajaiset ovat perinteinen kansanjuhla alueella.

Nyt joessa virtasi vettä vain nimeksi. Helteet olivat tehneet tehtävänsä. Kalastelimme pääuomaa vanhan sillan alapuolelta. Poikkesimme myös alasuvannon laavulla. Ei havaintoja.

Vanhojen myllynrakenteiden kohdalla olevista koskenkuohuista Kaaleppi yhytti muutaman tärpin ja allekirjoittaneella oli 30-35 cm taimen hetken aikaa kiinni. Siinä kaikki.

Muitakin kalamiehiä näkyi paikalla olevan jokunen. Eivät olleet paikallisia. Tästä saattoi päätellä, että tankkiauto ei ollut hetkeen koskella poikennut.

Kävimme tarkastamassa maantiesillan alapuolisen kosken. Kaaleppi sai pari ahventa.

Tässä vaiheessa pidimme ylämyllyllä kunnon paussin makkaranpaistoineen. Keitimmä trangialla ehkä elämämme eksoottisimmat kahvit. Makuelämys muodostui vissyvedestä ja viimeisen käyttöpäivän ohittaneista pikakahvipuruista. Hell yeah!

Kalastusta 6 tuntiaSaalis 0



Eräpäivä Vimpelissä 20.8.

Tuumasin pitää vapaapäivän sorsastuksen aloituksen kunniaksi. Tällä kertaa otin koiran lisäksi mukaan myös perhokamat. Villit tarinat "suurharjuksista" Savonjoella houkuttivat.

Suurharjuksia en saanut, mutta sitäkin enemmän pienempiä 15-20 senttisiä, joukossa joku vauraampikin. Myös kolme pientä taimenta kävi teettämässä lävistyksen suupieleensä.

Maisa hääräsi koko ajan mukana. Varsinaisiin töihin se pääsi klo 12:00 jälkeen, jolloin toverit Lammi ja Nygård pudottelivat muutaman tavin.

 
Työnsä Maisa hoiti mallikkaasti. Kesän treenit eivät olleet menneet hukkaan, sillä vielä vuosi sitten saatoin vain haaveilla veteen menosta saati sorsaan koskemisesta. Aivan mahtava juttu kerrassaan!

Kalastusta 5 tuntia
Saalis: 10-15 harjusta ja kolme taimenta



Testiä Kyrönjoella 21.8.

Kustin polkema viisitoistakinttuinen, kymppiluokkainen Scott ei ollut vielä päässyt vesille. Päätin korjata tilanteen poikkeamalla Kyrönjoella ihan heittotreenit mielessä. Toki sellaisessa paikassa, jossa olisi edes teoreettinen senssi kalaan.

Ukkosen jälkeen oli maukas sää

No heittoharjoituksiksi meni - niin kuin pitikin - eikä kalaa näkynyt.

Vapa oli kyllä kerrassaan muikea. Kyllä tällä kelpaa isoakin perhoa tarjota isoille körmyille. Jos sitä joskus vaikka ihan kymppikerhoon pääsisi...

Heittotekniikkaa saa kyllä vielä hioa. Olisikohan sitä opastusta lähinurkilla tarjolla. Vai jos sitä ihan kurssille suuntaisi. Ei tarvitsisi sitten treenailla siellä pohjoisen joilla, vaan voisi keskittyä olennaiseen.

Kalastusta 1 tunti
Saalis 0

Keihärinkoski 5.8.2014

Lohireissun jälkeen perhokamat olivat seisseet naftaliinissä reilun viikon. Lisäksi kusti oli polkenut Laihialle uuden perhovavan, oikeen Winstonin Boronin (9,6', #7).

Tärinä kävi sietämättömäksi - joelle oli päästävä.

Keihärihän se on näppärästi saavutettavissa mökiltä, eikä helteistä johtuen kävijöitä ollut ruuhkaksi. En pitänyt kiirettä, sillä elohopea lähenteli 30 asterra alkuillasta.

Eihän koskesta ollut paljoa kuohua jäljellä. Päävirrassa vesi sentään liikkui. Mittari näytti veden lämmöksi +23 c, ei vielä ihan kauheata puuroa.

Kalastus menikin sitten lähinnä vavan testailuksi. Taisi olla eka kerta, että heittelin vastaavan tasoisella kepukalla. Nyt tajusin, että on vapoja ja on vapoja.

Siima soljui renkaiden läpi maukkaasti ja heitot lähtivät tarvittaessa kuin tykistä. Lyhyempikin neppailu tuntui sujuvan. Ensi kesänä tämä kepukka saa paikan Finnmarkin lohijokien ja reittikoskien ykköstykkinä. Ei vaan malttaisi odottaa.

Mutta se kalastus... Tollojen hommaa näillä keleillä. Kahluuhousussa on niin risteenin kuuma ja kalatkaan eivät ole koskessa. Ja ne jotka ovat, todennäköisesti kuuppaavat väsytyksen päätteeksi. Parempi jättää siis kosket rauhaan ja keskittyä vaikka kuhan narraamiseen tämmöisillä ilmoilla.

Myös muikkua kannattaa pyytää - aamut kun ovat ao. kuvan mukaan maukkaita!

Istuskelin pimeän tuloon saakka Keihärin kivillä ja tuijottelin virtaan. Tuikkeja ei näkynyt.

Kunnes. Roiskaus - vain kymmenen metrin päässä! Heitin vähän aikaa Caddista ja pupaa kohtaan, jossa jotain äsken tapahtui. Ei kelvannut.

Sitten iski valtaisa p***ahätä ja oli pakko poistua takavasemmalle.

Perkeleen chili!

Kalastusta: 3 tuntia
Saalis: 0

Ruijanmaalla 17.-27.7.

Vuoden kohokohta, lohestusreissu Finnmarkiin eli Ruijanmaalle, on taas takana. Miten sitä pieni ihminen jaksaa taas odottaa vuoden verran? Ehkä lueskelemalla näitä raportteja ja valokuvia katselemalla. Ehkä hankkimalla uusia kalastusvälineitä. Ehkä sitomalla uusia perhoja...

Valittelut sikseen ja reissun päälle.

Tällä kertaa ryhmä-X koostui Huupposesta ja Korpivaarasta sekä myöhemmin joukkoon liittyneestä Henkasta eli Hankista. Matkaan lähdettiin luxustyyliin matkailuautolla. Tuhat ja pari sataa kilometriä taittui yön aikana vuoroissa ajamalla ja keskivertoa huonompia juttuja kertoen.

Ensimmäisellä joella oltiin luvanostopuuhissa ja välineiden desinfioinnissa puolen päivän jälkeen perjantaina. Kalastus oli alkava kello 18:00, joten välineiden virittelyn ja ruokailun jälkeen ennätti ottamaan tukevat tirsat.

Unien aikana taivas oli vetänyt harmaaksi ja kalastusta aloitellessa jo satoi. Lupien tarkastus on näillä joilla varsin tehokasta. Aiemmilta reissuilta tuttu naishahmo nimittäin pamautti joen rantaan kymmenen minuuttia ennen lupien alkua. Vaihdettiin kuulumiset ja esitettiin asiaan kuuluvat dokumentit.

Heittovuorot arvottiin kivi-paperi-sakset -meiningillä ja ei kun röytämään.


Hiljaista sitten oli. Ei nykyn nykyä, eikä tärpin tärppiä. Yksittäisiä kaloja kuitenkin spottailtiin. Vettä pudotti niskaan ihan kunnolla. Empiiristen havaintojen mukaan vesi myös on keskimääräistä märempää näillä korkeuksilla.


Reilun mittaisne lepotauon eli yön jälkeen päätimme reippailla muutamia kilometrejä ylävirtaan. Tutulta poolilta sitten nappasi ensimmäinen titti allekirjoittaneen sarvijaakkoon. Voi sitä juhlan tuntua!! Ruokakalaksi otettiin. Eikä aikaakaan, niin Huupponen väsytti toisen mokoman.

Hieno episodi koettiin, kun taistelija Huupponen ryntäsi ryminällä jokeen ja pelasti minulta pudonneen perhorasian. Ei välttynyt mies kastumiselta, sillä vesi holahti kahluuhoususta sisään.

Onneksi oli sisäinen villapaita eli viskipullo mukana.

Tein miehelle korvaukseksi seuraavana päivänä vihreän sarvijaakko -perhon, jolla hän sitten kepittikin neljän kilon jalan heti ensi uitoilla.

Riittäneeköhän korvaukseksi?


Jatkoimme kalastusta lämpenevissä keleissä ko. joella kolmen luvan verran. Saalis taisi jäädä aiempia vuosia ohuemmaksi. Yhteensä siimoissa pärisi seitsemisen kertaa, jonka lisäksi muutama kala "putosi".

Oli myös mukava päästä seuraamaan ison kalan väsytystä, kun eräs paikallinen Jeppe vetäisi yhdenkäden vermeillä 8,5 kg 98 cm kojamon. Sain kunnian nostaa pötkylän pyrstöstä rannalle väsytyksen päätteeksi.


Onneksi en sössinyt!

Joet nro 2 & 3

Viime vuoden hyvistä kokemuksista intoutuneena parin tunnin ajomatkan toiselle, hieman pienemmälle lohijoelle. Seurueeseen liittyi tässä vaiheessa myös Hank.

Mukavasta kalliopoolissa oli kalaa liikkeellä eikä muita kalastajia näkynyt. Sinne suuntasi koko neljän jampan lössi. Yksittäisiä nykyjä huolimatta kala ei ollut otillaan.

Poolin alaosassa niskan oli vallannut titti, joka näyttäytyi aika ajoin. Sitaisin perukkeeseen pomperon eikä aikaakaan, kun kala tempoi siiman päässä. Pinturikalaa en ollutkaan aikoihin saanut. Lämmitti mieltä!

Illalla teimme muutaman kilometrin marssin ylävirtaan -turhaan! Myös seuraavan päivän reilu puolenkymmenen kilometrin vaellus ylävirran ottimontuille oli suhteellisen turha: emme nähneet ainuttakaan lohta.

Oli siis virhearvio ostaa kaksi lupaa sokkona joelle. No, tämä kuuluu lohenkalastukseen. Joskus kala liikkuu, joskus ei. Maisemat olivat silti kohdallaan ja seurakin kohtuullista.

Siirryimme siis seuraavalle joelle, jonne viisastuneena hankimme yhden vuorokauden luvan. Paikka oli kaikille meille uusi. Jälleen luvat tarkastettiin jo ennen kalastuksen aloittamista. Tästä minä pidän Norjan kalastuskuvioissa - kalastusta oikeasti valvotaan!

Kalastus olikin sitten taas yhtä hornaa. Lohta liikkui mukavasti, mutta yksikään ei purrut pyytöjämme. Jotain teimme ilmeisen väärin, vaikka olevinaan kaikki konstit kyllä kokeiltiin.

Paras episodi oli siinä, kun lokki kantoi kärppää niskasta ja pudotti sen jokeen eteemme. Mistähän oli tulossa ja mihin menossa?

Toinen huvitusta herättävä tapahtuma oli Korpivaaran heittokoulu hämärtyvässä kesäyössä. Tuli jotenkin Uuno Turhapuron antamat tennistunnit mieleen.

Hieno joki, varmasti palaamme uudelleen oppimaan sen saloja!

Viimeinen joki

Reissu läheni uhkaavasti loppuaan, mutta vielä oli aika parille luvalle seuraavalla joella. Jälleen kerran uusi tuttavuus kaikille.

Kunnon ruokailun jälkeen pääsimme jokivarteen vemputtamaan. Vähän olimme jopa myöhässä, sillä kello näytti kahdeksaa. Etsiydyimme Korpivaaran kanssa hidasvirtaiselle poolille, jossa kalaa tuntui olevan melko mukavasti - koko ajan oli titti tai jalkaluokan kala ilmassa.

Eikä aikaakaan, kun iso mörkö puraisin Korpivaaran Dimmu Borgir -nimistä luomusta. Harmiksi se ei tarttunut. Itse pyysin melko lailla tyhjää. Tuuli haittasi heittoharjoituksia jo jonniin verran.

Alempana, Huupposen ja Hankin mestoilla olikin sitten tapahtunut. Jokunen tärppi ja Hankin ensimmäinen perholohi - reilun neljäkiloinen jalka!! Myös Huupponen pääsi väsyttämään hyvän kokoisen titin. Taisi Francis muuttua miehen suosikiksi, vaikkei sitä heti myöntänytkään.

Paikalle oli eksynyt myös lähialueen asukas, jonka ristimme Frediksi. Hemmo oli aika tuhdissa humalassa ja höpötteli niitä näitä. Kalastus häneltä sujui olotilasta huolimatta hyvin ja ensimmäisellä rundilla mies pääsi pitelemään isompaa arviolta reilun puolen kymmenen kilon kalaa. Kala vei pidemmän korren.

Fred jaksoi painaa aamuun saakka. Kahlaaminen oli välillä hieman uhkaavan näköistä, mutta pelastusoparaatioon ei tarvinnut lähteä.

Yö- tai pikemminkin päiväunien jälkeen marssimme samalle montulle. Aikamme tahkottua vaihdoin taktiiikkaa: siimaan pääsi Sunray Shadow -muunnos ja heittotyyli muuttui poikkivirtaan tahkoamiseksi.

Ja kas perkaletta: tekniikka toimi! Kohta siimassa väänsi reilu kolmekiloinen jalka. Tämän jälkeen en saanut kuin tärppejä ja seurimoita - parempaa kuitenkin kuin tyhjän pyytäminen. Mahtavaa oppia jotain uutta ja saada tuollainen palkinto!

Ehtoolla yritimme päästä aiemmin petiin, mutta ei siitä mitään tullut. Pitihän sitä vielä fiilistellä reissua parin oluen ja viskisiivun myötä. Näimme mm. putkihuivin muuntumisen minihameeksi sekä foliohattumiehen.

"What happens in Finnmark, stays in Finnmark." :D

Viimeinen päivä toi itselle vielä jymy-yllätyksen. Edellisehtoona rupattelin erään norskin kanssa, joka kehui hitsaamisen eli riffling hitch -tekniikan tehokkaimmaksi lohenpyyntikeinoksi. Kyseessä on siis snadi Sunray Shadow -tyyppinen putki, joka kiinnitetään siimaan kyljessä olevan reiän kautta - ei siis "normaalisti" putken suusta. Perhoa viistetään pinnassa, niin että se jättää selkeän vanan veteen.

Viimeisen parin tunnin aikana päätin kokeille tuota. Ja perskeles, sehän toimi! Kiven takusissa oli jatkuvasti kala pyörähtämässä perässä. Tartuttaminen oli hieman hankalaa, mutta onnistuin silti väsyttämään kaksi jalkaa kuiville.

Myös Huupponen onnistui Franciksensa kanssa. Ensimmäisenä hänet säikäytti kunnon mörssärilohi, joka yritti viedä vavan kädestä. Jälleen oli harmi kun ei tarttunut... Titti viimeisellä laskulla kuitenkin tasoitti tilanteen.

Jälkipuhe

Mikä lohen kalastuksessa kiehtoo? Kyseessä on herneen kokoisilla aivoilla varustettu otus, joka ei syö mitää noustessaan kudulle jokiin. "Joku" saa kuitenkin sen ottihalun heräämään aina silloin tällöin. Mikä se joku sitten on? Onko se joku tietynvärinen karva? Näkeekö lohi värejä? Onko se tietynlainen uitto?

Tämä reissu ainakin opetti sen, että yksi taktiikka ei aina pelaa. Kannattaa siis pelottomasti kokeilla kaikkea uutta huolimatta siitä, että joella on vuodessa vain rajallinen määrä aikaa. Vanha hyväksi koettu ei aina pelitä.