Vattajanniemi 14. ja 16.10.

Kausi 2014 ei ollutkaan vielä taputeltu - yllätys yllätys!

Intouduin työreissulla (sekä meno- että paluumatkalla) pysähtymään Lohtajan Vattajanniemellä perhoa nakkelemassa. On kuulemma näiden huudien kuumimpia meritaimenpaikkoja ja sesonki on nettikeskustelujen mukaan käynnissä.

Edellisestä meritaimenreissusta on vierähtänytkin jo reilut kymmenen vuotta. Tuolloin piipahdin pariinkin otteeseen Lounais-Suomen mestoilla. Saaliina oli noilta reissuilta yksi tärppi.

Kovin on siis haastavaa meritaimenen pyynti rannalta vapavälinein. Ainakin perehtymättömälle.

Tällä kertaa siis uittelin rantavesissä uistinten sijaan perhoja. Ennen matkaa pyöräytin muutaman Haili -sidoksen, joita tuntuvat kehuvan. Simppeli sitoa ja näytti uivankin suhteellisen houkuttelevasti. Pysäytyksessä se jäi hissukseen leijuskelemaan.

Jotain koukuttavaa, jopa maagista tuossa meritaimenenkin pyynnissä oli. Maisemat ovat jotain ihan muuta kuin jokivarsissa. Vesi on kirkasta ja liikkuvaista. Kahlaillessa sai oikeasti seurata aaltoja ja varautua niiden iskuihin. Voi vain kuvitella, mitä homma on todellisessa tyrskykelissä.

Ja se kalan saanti - suattaapi olla palkitsevaa!

Kaloista en kuitenkaan saanut havaintoja. Liekkö laskenut merivesi ajanut ne kauemmas ulapalle. Taimenet tosiaan saapuvat syksyn tullen aivan rantamatalaan.

Muista kalastajista ei ollut tietoakaan, mutta verkot olivat ilmestyneet keskiviikkona paikalle. Pyytöjä oltiin viritelty aivan rantamatalaan, sääriveteen.

Tuollaisella paikalla verkkopyytäjänkin pitäisi käyttää riittävän suurisilmäisiä verkkoja, jotta välttyttäisiin alamittaisten turhalta tappamiselta. Niitä kun ei enää saa pitää, vaikka kuolleena verkosta löytyisi.

Pääsinpä tällä reissulla omin silmin todistamaan myös hylkeiden tiedot ja taidot. Ammattikalastaja kävi laskemassa verkkonsa parin sadan metrin päähän rannasta. Alle tunti tuosta ja pintaan verkon luona pisti "hyleksen" pää.

Varsinaisia kalastajia!

Kalastusta: 4 tuntia
Saalis: 0

Kausi 2014 pakettiin

Avovesikausi 2014 taitaa olla paketissa. Kuturauhoitus on päällä ja jahtikausi kuumimmillaan. Jotenkin se siimojen liottelu marraskuussa taimenten kutukarkeloiden jälkeen ei vain ole ollut se "mun juttu". Kylmät kelit, kylmät vedet ja kaikkea muuta selitystä.

Ja mitä sitä suotta lisääntymistä harrastaneita kaloja kiusaamaan. Väsyksissä ovat, pirulaiset.

Kesä oli kaikin puolin onnistunut kalastuksen osalta vaikka 60 cm ei mennytkään rikki. En tosin odottanutkaan niin tapahtuvan.

Joella vietin kaikkiaan reilut sata tuntia. Jalompia kaloja kävi koukussa kaikkiaan viitisenkymmentä. Lyhyt matematiikka sanoo, että keskimäärin kalan eteen sai paiskia pari tuntia hommia.


Tuohon päälle vielä Finnmarkin reissu ja muut kalastukset, ja voin todeta aikaa kalavesillä kuluneen melko lailla. Saaliin lisäksi olen saanut naatiskella luonnosta ja hyvien, tai itse asiassa parhaiden kalakaverien seurasta.

Finnmarkin yötön yö, kosken pauhu, hyppäävä kala, graavattu titti, kylmä olut hyvässä seurassa... Mitä näitä nyt on? Henkisen hyvinvoinnin osasia kaikki.

Saaliin puolesta kohokohtina täytyy mainita Huopanalta saatu kauden toiseksi suurin taimen (n. 50 cm) sekä pinturiharjustripla Kolima-Keiteleeltä.

Finnmarkista mieleen jäivät ensimmäinen Sunray Shadow -lohi sekä ehkäpä unohtumattomimmat viimeiset kaksi tuntia hitsipillillä hitsaillen - tärppejä tärpin perään.

Vielä tuntuu aika kovin pitkältä seuraavaan kesään, vaan kohtapa se on jälleen edessä. Näin se tuppaa menemään. Sitä ennen sitaisen muutaman perhon.

Laitetaan tähän loppuun vielä fiilikset Finnarkin suunnalta videon muodossa.

Kauden päättelyä

Kalastuskauden loppu alkaa siintää. Taimenen kuturauhoitus virtavesissä ajoittuu välille 10.9.-15.11. Voisihan sitä tuonkin jälkeen käydä koittamassa, vaan taitaa perinteisen kaavan mukaan olla ns. hiljaista. Keskittyminen menee tuolloin jahtihommien puolelle. Saattaa olla toki, että on muitakin velvollisuuksia tuossa vaiheessa. Aika näyttää...

Tässäpä kuitenkin koostettuna tuoreimmat kuulumiset virtavesiltä.

Sarvikkaankoski 16.8.

Kaalepin kanssa sattui kerrankin aikataulut yksiin. Muutaman puhelun verran sumplimme, jotta mihin kalareissun suuntaamme. Matalat jokivedet eivät toisaalta houkuttaneet, vaan ei se kirjolohen lampikalastuskaan niin kauhean hohdokasta ole. Näillä vedenlämmöillä ainakaan.

Päätimme KUITENKIN lähteä joelle. Vanhalle kunnon Sarvikkaalle.

Olen tuolla Lapuanjoessa, Kuortaneen ja Alavuden rajoilla sijaitsevalla koskella aikanaan monet ehtoot opetellut perhokalastuksen saloja.

Miljöö on varsin mukava, joskin aika ajoin jokirantaan tupsahtaa aimo annos ehtaa paskaa pelto-ojasta. Vesi on "luonnollisesti" ja pohjalaistyylille uskollisesti kovin tummaa. Koski on moni-ilmeinen. Löytyy kiivaampia virtapätkiä, kiven takusia ja suvantoa.

Kohdekala on sateenkaarirautu. Jokeen istutetaan, tai ainakin aiemmin istutettiin, myös (lötkö)taimenta. Lisäksi vesistössä majailee satunnaisia harjuksia ja joitain luonnonkudusta syntyneitä taimenia.

Jokakeväiset kalastuskauden avajaiset ovat perinteinen kansanjuhla alueella.

Nyt joessa virtasi vettä vain nimeksi. Helteet olivat tehneet tehtävänsä. Kalastelimme pääuomaa vanhan sillan alapuolelta. Poikkesimme myös alasuvannon laavulla. Ei havaintoja.

Vanhojen myllynrakenteiden kohdalla olevista koskenkuohuista Kaaleppi yhytti muutaman tärpin ja allekirjoittaneella oli 30-35 cm taimen hetken aikaa kiinni. Siinä kaikki.

Muitakin kalamiehiä näkyi paikalla olevan jokunen. Eivät olleet paikallisia. Tästä saattoi päätellä, että tankkiauto ei ollut hetkeen koskella poikennut.

Kävimme tarkastamassa maantiesillan alapuolisen kosken. Kaaleppi sai pari ahventa.

Tässä vaiheessa pidimme ylämyllyllä kunnon paussin makkaranpaistoineen. Keitimmä trangialla ehkä elämämme eksoottisimmat kahvit. Makuelämys muodostui vissyvedestä ja viimeisen käyttöpäivän ohittaneista pikakahvipuruista. Hell yeah!

Kalastusta 6 tuntiaSaalis 0



Eräpäivä Vimpelissä 20.8.

Tuumasin pitää vapaapäivän sorsastuksen aloituksen kunniaksi. Tällä kertaa otin koiran lisäksi mukaan myös perhokamat. Villit tarinat "suurharjuksista" Savonjoella houkuttivat.

Suurharjuksia en saanut, mutta sitäkin enemmän pienempiä 15-20 senttisiä, joukossa joku vauraampikin. Myös kolme pientä taimenta kävi teettämässä lävistyksen suupieleensä.

Maisa hääräsi koko ajan mukana. Varsinaisiin töihin se pääsi klo 12:00 jälkeen, jolloin toverit Lammi ja Nygård pudottelivat muutaman tavin.

 
Työnsä Maisa hoiti mallikkaasti. Kesän treenit eivät olleet menneet hukkaan, sillä vielä vuosi sitten saatoin vain haaveilla veteen menosta saati sorsaan koskemisesta. Aivan mahtava juttu kerrassaan!

Kalastusta 5 tuntia
Saalis: 10-15 harjusta ja kolme taimenta



Testiä Kyrönjoella 21.8.

Kustin polkema viisitoistakinttuinen, kymppiluokkainen Scott ei ollut vielä päässyt vesille. Päätin korjata tilanteen poikkeamalla Kyrönjoella ihan heittotreenit mielessä. Toki sellaisessa paikassa, jossa olisi edes teoreettinen senssi kalaan.

Ukkosen jälkeen oli maukas sää

No heittoharjoituksiksi meni - niin kuin pitikin - eikä kalaa näkynyt.

Vapa oli kyllä kerrassaan muikea. Kyllä tällä kelpaa isoakin perhoa tarjota isoille körmyille. Jos sitä joskus vaikka ihan kymppikerhoon pääsisi...

Heittotekniikkaa saa kyllä vielä hioa. Olisikohan sitä opastusta lähinurkilla tarjolla. Vai jos sitä ihan kurssille suuntaisi. Ei tarvitsisi sitten treenailla siellä pohjoisen joilla, vaan voisi keskittyä olennaiseen.

Kalastusta 1 tunti
Saalis 0

Keihärinkoski 5.8.2014

Lohireissun jälkeen perhokamat olivat seisseet naftaliinissä reilun viikon. Lisäksi kusti oli polkenut Laihialle uuden perhovavan, oikeen Winstonin Boronin (9,6', #7).

Tärinä kävi sietämättömäksi - joelle oli päästävä.

Keihärihän se on näppärästi saavutettavissa mökiltä, eikä helteistä johtuen kävijöitä ollut ruuhkaksi. En pitänyt kiirettä, sillä elohopea lähenteli 30 asterra alkuillasta.

Eihän koskesta ollut paljoa kuohua jäljellä. Päävirrassa vesi sentään liikkui. Mittari näytti veden lämmöksi +23 c, ei vielä ihan kauheata puuroa.

Kalastus menikin sitten lähinnä vavan testailuksi. Taisi olla eka kerta, että heittelin vastaavan tasoisella kepukalla. Nyt tajusin, että on vapoja ja on vapoja.

Siima soljui renkaiden läpi maukkaasti ja heitot lähtivät tarvittaessa kuin tykistä. Lyhyempikin neppailu tuntui sujuvan. Ensi kesänä tämä kepukka saa paikan Finnmarkin lohijokien ja reittikoskien ykköstykkinä. Ei vaan malttaisi odottaa.

Mutta se kalastus... Tollojen hommaa näillä keleillä. Kahluuhousussa on niin risteenin kuuma ja kalatkaan eivät ole koskessa. Ja ne jotka ovat, todennäköisesti kuuppaavat väsytyksen päätteeksi. Parempi jättää siis kosket rauhaan ja keskittyä vaikka kuhan narraamiseen tämmöisillä ilmoilla.

Myös muikkua kannattaa pyytää - aamut kun ovat ao. kuvan mukaan maukkaita!

Istuskelin pimeän tuloon saakka Keihärin kivillä ja tuijottelin virtaan. Tuikkeja ei näkynyt.

Kunnes. Roiskaus - vain kymmenen metrin päässä! Heitin vähän aikaa Caddista ja pupaa kohtaan, jossa jotain äsken tapahtui. Ei kelvannut.

Sitten iski valtaisa p***ahätä ja oli pakko poistua takavasemmalle.

Perkeleen chili!

Kalastusta: 3 tuntia
Saalis: 0

Ruijanmaalla 17.-27.7.

Vuoden kohokohta, lohestusreissu Finnmarkiin eli Ruijanmaalle, on taas takana. Miten sitä pieni ihminen jaksaa taas odottaa vuoden verran? Ehkä lueskelemalla näitä raportteja ja valokuvia katselemalla. Ehkä hankkimalla uusia kalastusvälineitä. Ehkä sitomalla uusia perhoja...

Valittelut sikseen ja reissun päälle.

Tällä kertaa ryhmä-X koostui Huupposesta ja Korpivaarasta sekä myöhemmin joukkoon liittyneestä Henkasta eli Hankista. Matkaan lähdettiin luxustyyliin matkailuautolla. Tuhat ja pari sataa kilometriä taittui yön aikana vuoroissa ajamalla ja keskivertoa huonompia juttuja kertoen.

Ensimmäisellä joella oltiin luvanostopuuhissa ja välineiden desinfioinnissa puolen päivän jälkeen perjantaina. Kalastus oli alkava kello 18:00, joten välineiden virittelyn ja ruokailun jälkeen ennätti ottamaan tukevat tirsat.

Unien aikana taivas oli vetänyt harmaaksi ja kalastusta aloitellessa jo satoi. Lupien tarkastus on näillä joilla varsin tehokasta. Aiemmilta reissuilta tuttu naishahmo nimittäin pamautti joen rantaan kymmenen minuuttia ennen lupien alkua. Vaihdettiin kuulumiset ja esitettiin asiaan kuuluvat dokumentit.

Heittovuorot arvottiin kivi-paperi-sakset -meiningillä ja ei kun röytämään.


Hiljaista sitten oli. Ei nykyn nykyä, eikä tärpin tärppiä. Yksittäisiä kaloja kuitenkin spottailtiin. Vettä pudotti niskaan ihan kunnolla. Empiiristen havaintojen mukaan vesi myös on keskimääräistä märempää näillä korkeuksilla.


Reilun mittaisne lepotauon eli yön jälkeen päätimme reippailla muutamia kilometrejä ylävirtaan. Tutulta poolilta sitten nappasi ensimmäinen titti allekirjoittaneen sarvijaakkoon. Voi sitä juhlan tuntua!! Ruokakalaksi otettiin. Eikä aikaakaan, niin Huupponen väsytti toisen mokoman.

Hieno episodi koettiin, kun taistelija Huupponen ryntäsi ryminällä jokeen ja pelasti minulta pudonneen perhorasian. Ei välttynyt mies kastumiselta, sillä vesi holahti kahluuhoususta sisään.

Onneksi oli sisäinen villapaita eli viskipullo mukana.

Tein miehelle korvaukseksi seuraavana päivänä vihreän sarvijaakko -perhon, jolla hän sitten kepittikin neljän kilon jalan heti ensi uitoilla.

Riittäneeköhän korvaukseksi?


Jatkoimme kalastusta lämpenevissä keleissä ko. joella kolmen luvan verran. Saalis taisi jäädä aiempia vuosia ohuemmaksi. Yhteensä siimoissa pärisi seitsemisen kertaa, jonka lisäksi muutama kala "putosi".

Oli myös mukava päästä seuraamaan ison kalan väsytystä, kun eräs paikallinen Jeppe vetäisi yhdenkäden vermeillä 8,5 kg 98 cm kojamon. Sain kunnian nostaa pötkylän pyrstöstä rannalle väsytyksen päätteeksi.


Onneksi en sössinyt!

Joet nro 2 & 3

Viime vuoden hyvistä kokemuksista intoutuneena parin tunnin ajomatkan toiselle, hieman pienemmälle lohijoelle. Seurueeseen liittyi tässä vaiheessa myös Hank.

Mukavasta kalliopoolissa oli kalaa liikkeellä eikä muita kalastajia näkynyt. Sinne suuntasi koko neljän jampan lössi. Yksittäisiä nykyjä huolimatta kala ei ollut otillaan.

Poolin alaosassa niskan oli vallannut titti, joka näyttäytyi aika ajoin. Sitaisin perukkeeseen pomperon eikä aikaakaan, kun kala tempoi siiman päässä. Pinturikalaa en ollutkaan aikoihin saanut. Lämmitti mieltä!

Illalla teimme muutaman kilometrin marssin ylävirtaan -turhaan! Myös seuraavan päivän reilu puolenkymmenen kilometrin vaellus ylävirran ottimontuille oli suhteellisen turha: emme nähneet ainuttakaan lohta.

Oli siis virhearvio ostaa kaksi lupaa sokkona joelle. No, tämä kuuluu lohenkalastukseen. Joskus kala liikkuu, joskus ei. Maisemat olivat silti kohdallaan ja seurakin kohtuullista.

Siirryimme siis seuraavalle joelle, jonne viisastuneena hankimme yhden vuorokauden luvan. Paikka oli kaikille meille uusi. Jälleen luvat tarkastettiin jo ennen kalastuksen aloittamista. Tästä minä pidän Norjan kalastuskuvioissa - kalastusta oikeasti valvotaan!

Kalastus olikin sitten taas yhtä hornaa. Lohta liikkui mukavasti, mutta yksikään ei purrut pyytöjämme. Jotain teimme ilmeisen väärin, vaikka olevinaan kaikki konstit kyllä kokeiltiin.

Paras episodi oli siinä, kun lokki kantoi kärppää niskasta ja pudotti sen jokeen eteemme. Mistähän oli tulossa ja mihin menossa?

Toinen huvitusta herättävä tapahtuma oli Korpivaaran heittokoulu hämärtyvässä kesäyössä. Tuli jotenkin Uuno Turhapuron antamat tennistunnit mieleen.

Hieno joki, varmasti palaamme uudelleen oppimaan sen saloja!

Viimeinen joki

Reissu läheni uhkaavasti loppuaan, mutta vielä oli aika parille luvalle seuraavalla joella. Jälleen kerran uusi tuttavuus kaikille.

Kunnon ruokailun jälkeen pääsimme jokivarteen vemputtamaan. Vähän olimme jopa myöhässä, sillä kello näytti kahdeksaa. Etsiydyimme Korpivaaran kanssa hidasvirtaiselle poolille, jossa kalaa tuntui olevan melko mukavasti - koko ajan oli titti tai jalkaluokan kala ilmassa.

Eikä aikaakaan, kun iso mörkö puraisin Korpivaaran Dimmu Borgir -nimistä luomusta. Harmiksi se ei tarttunut. Itse pyysin melko lailla tyhjää. Tuuli haittasi heittoharjoituksia jo jonniin verran.

Alempana, Huupposen ja Hankin mestoilla olikin sitten tapahtunut. Jokunen tärppi ja Hankin ensimmäinen perholohi - reilun neljäkiloinen jalka!! Myös Huupponen pääsi väsyttämään hyvän kokoisen titin. Taisi Francis muuttua miehen suosikiksi, vaikkei sitä heti myöntänytkään.

Paikalle oli eksynyt myös lähialueen asukas, jonka ristimme Frediksi. Hemmo oli aika tuhdissa humalassa ja höpötteli niitä näitä. Kalastus häneltä sujui olotilasta huolimatta hyvin ja ensimmäisellä rundilla mies pääsi pitelemään isompaa arviolta reilun puolen kymmenen kilon kalaa. Kala vei pidemmän korren.

Fred jaksoi painaa aamuun saakka. Kahlaaminen oli välillä hieman uhkaavan näköistä, mutta pelastusoparaatioon ei tarvinnut lähteä.

Yö- tai pikemminkin päiväunien jälkeen marssimme samalle montulle. Aikamme tahkottua vaihdoin taktiiikkaa: siimaan pääsi Sunray Shadow -muunnos ja heittotyyli muuttui poikkivirtaan tahkoamiseksi.

Ja kas perkaletta: tekniikka toimi! Kohta siimassa väänsi reilu kolmekiloinen jalka. Tämän jälkeen en saanut kuin tärppejä ja seurimoita - parempaa kuitenkin kuin tyhjän pyytäminen. Mahtavaa oppia jotain uutta ja saada tuollainen palkinto!

Ehtoolla yritimme päästä aiemmin petiin, mutta ei siitä mitään tullut. Pitihän sitä vielä fiilistellä reissua parin oluen ja viskisiivun myötä. Näimme mm. putkihuivin muuntumisen minihameeksi sekä foliohattumiehen.

"What happens in Finnmark, stays in Finnmark." :D

Viimeinen päivä toi itselle vielä jymy-yllätyksen. Edellisehtoona rupattelin erään norskin kanssa, joka kehui hitsaamisen eli riffling hitch -tekniikan tehokkaimmaksi lohenpyyntikeinoksi. Kyseessä on siis snadi Sunray Shadow -tyyppinen putki, joka kiinnitetään siimaan kyljessä olevan reiän kautta - ei siis "normaalisti" putken suusta. Perhoa viistetään pinnassa, niin että se jättää selkeän vanan veteen.

Viimeisen parin tunnin aikana päätin kokeille tuota. Ja perskeles, sehän toimi! Kiven takusissa oli jatkuvasti kala pyörähtämässä perässä. Tartuttaminen oli hieman hankalaa, mutta onnistuin silti väsyttämään kaksi jalkaa kuiville.

Myös Huupponen onnistui Franciksensa kanssa. Ensimmäisenä hänet säikäytti kunnon mörssärilohi, joka yritti viedä vavan kädestä. Jälleen oli harmi kun ei tarttunut... Titti viimeisellä laskulla kuitenkin tasoitti tilanteen.

Jälkipuhe

Mikä lohen kalastuksessa kiehtoo? Kyseessä on herneen kokoisilla aivoilla varustettu otus, joka ei syö mitää noustessaan kudulle jokiin. "Joku" saa kuitenkin sen ottihalun heräämään aina silloin tällöin. Mikä se joku sitten on? Onko se joku tietynvärinen karva? Näkeekö lohi värejä? Onko se tietynlainen uitto?

Tämä reissu ainakin opetti sen, että yksi taktiikka ei aina pelaa. Kannattaa siis pelottomasti kokeilla kaikkea uutta huolimatta siitä, että joella on vuodessa vain rajallinen määrä aikaa. Vanha hyväksi koettu ei aina pelitä.

Väliaikakatsaus

Kesä on jo pitkällä. On aika tehdä väliaikakatsaus kuluvaan kauteen.

Joella on tullut karkeiden laskujen mukaan vietettyä tänä kesänä yhteensä liki 90 tuntia. Lohikaloja (taimen, harjus, kirjolohi) on saaliiksi kertynyt yhteensä 35 kpl. Suurin niistä 57 cm taimen.

Näistä vain yksi kirjolohi on päätynyt pannulle. Pari harjusta olisi ollut mitan täyttäviä, mutta kohteen kalakannan tietäen ajattelin niiden elon säästää.

Tässä vaiheessa kesää tulee taimenkoskilla käytyä hieman harvemmin. Onhan sitä muutakin kalaa pyytää. Semmoista, jonka mielellään ottaa pannulle. Vaikkapa kuha.

Jalkapallon MM-finaalin iltana kopaisinkin uistelureissun ja tuomisina oli neljä syömäkokoista kuhaa (> 45 cm). Kolme pudottelin pois. Suurimmalla kertynyt kiloja jo yli kahden! Todennäköisesti kuhia olisi tullut lisääkin, vaan syömäkalojen nostelun jälkeen on hyvä lopettaa.

Oli muuten kerrassaan loistavan makuista - sekä paistettuna että savustettuna!

Laskimme myös verkot setäni kanssa muikun kiilto silmissä. Kala ei ollut vielä parhaassa liikkeessä, ja saalis oli vajaat kolmisenkymmentä. Pitää koittaa loppukuusta uudestaan.

Muikku on parasta lähiruokaa päällä maan!

Vuoden kohokohta vain tuntien päässä

Tätä kirjoittaessa poijjaat Huupponen ja Korpivaara ovat vain kivenheiton päässä Laihialta. On aika lähteä kerran vuodessa toteutuvalle reissujen reissulle.

Jo yhdeksän vuoden ajan olen käynyt jossain päin, useimmiten Finnmarkissa, viikon joskus jopa kahden verran puhtaasti kalastellen. Paljon on jäänyt hyviä muistoja. Muutama keskeinen:


Kymmeniä tärppejä mahtavissa maisemissa.Väsytyksiä, irtipäässeitä kaloja, voitonjuhlaa ja lopulta riutunut olo käveltyjen kilometrien jälkeen.

"Älä katso!", huutaa Janne. Ja minähän katsoin. Ei olisi pitänyt.

Perhonsidontaa ja viskinmakustelua. Aamupalaksi graavilohta ja tilkka viiniä.

Emperor pauhaa ja juuri kun ylitämme rajan Utsjoella Ihsahn laulaa: "As the Darkness creeps over the Northern mountains of Norway".
 
Ja niin pois päin. Voi pojat minä sanon. Täällä fiiliksiä viime kesän reissusta kuvina:

https://www.flickr.com/photos/rokkirautiainen/sets/72157638182605005/

Se on mentävä taas, kun menottaa. Ensi vuonna saattaa olla eri vähän tilanne... Sen näyttää aika.

(Järjestelykysymys -sanoo ääni takaraivossa)

Keihärinkoski 6.7.2014

Keihärinkoski on varsinainen lähikoski. Kuusi kilometriä mökiltä ja paikalle voi päräyttää vaikka veneellä. Tällä kertaa paukkasin paikalle kuitenkin autolla. Kurahousut valmiiksi jalassa.

Ilta vaikutti lupaavalta. Säätilassa oli tapahtunut muutos ja takana oli pari hellepäivää. Ehkä olisi aika mahtikuoriutumiselle ja kalojen ruokaorgioille.

(Itse osallistuin ruokaorgioihin jo päivällä Luotolansaaren kalavestivaaleilla. Tarjolla oli muikkua keitossa ja paistinpannulta. Oli herkkuva!)

Tupruttelin piipullisen Kiltaa ja odottelin tuikkeja näkyväksi. Ei näkynyt. Päätin aloittaa kalastuksen uutukaisella putkeen väsätyllä surffilaudalla mörkökiven kupeesta.

Ei maistunut surffari, ei. Yksi ainoa tärppi.

Kahlasin loppuliu'un tienoolle ja vaihdoin siimaan oranssi-kultaisen spurgutinselin. Se kelpasi. Videolle tallentui kelpo matsi. Tärpin onnistuin missaamaan. Pian perhoa puraisi toinenkin taimen vaan ei tarttunu.

Pian koskelle paukkasi tekijämies. Ammattilaisen tyylillä kädessä oli vapa ja perholiivissä toinen. Vaan kalastuskin tapahtui näytöstyyliin. Ei mennyt kauaa, niin siimassa tempoi ja hyppi taimen. Toinen. Kolmas. Ja niin edes päin.

Kohtapuoliin miehen siiman päässä kiskoi isompi körmy. Väsytys tapahtui varmoilla otteilla ja haaviin muljahti iso tumma hahmo. Tuota oli lähdettävä katsomaan.

Ja 60 cm eväleikattu köllihän se siellä! On niitä näemmä olemassa.

Otin kalasta ja saamamiehestä kuvan. Rupateltiin niitä näitä. Molemmat olimme kuulleet tarinan kevätpuolella Keihäristä kahdesti pyydetystä yli 80 cm taimenesta. Liekköhän tyyppi paikalla vai olisiko uinut isolle selälle muikun syöntiin.

Itse ainakin lähtisin, jos valittavana olisi ruokavalio toukkien ja muikkujen välillä.

Niin se oli alettava ronkkimaan pohjia larvoilla ja nymfeillä, kun kerran näyttää noin hyvin toimivan. Ja hyvinvän se toimikin. Harmillisen monta kalaa irtosi ennen aikojaan, mutta tuli niitä jokunen ylöskin.

Yksi "juna" aiheutti myös sydämentykytystä muutaman potkun ajan. Liekkö ollut se 80 senttinen? Tai edes mittataimen?

Sain yhden taimenen nousemaan myös pinturiin. Muuten pintomisen ja hyönteiskuoriutumisen kanssa oli yllättävän vaisua.

Aamulla väsytti. Tai siis aamuun saakka meni kalassa.

Kalastusta: 9 tuntia (18:30-3:30)
Saalis: 4 taimenta (15-40 cm)

Savon- ja Poikkijoki 28.-29.6.2014

Lahjattomat treenaa, sanotaan. Rokettirollia piti kuitenkin käydä soittamassa lauantaina, sillä keikka lähestyy uhkaavasti. Illalla oli jälleen hyvä hetki mennä rauhoittumaan kotijoen varteen. Siis kuuntelemaan ininää.

Kävellessä jokirantaan tapasin pyypoikueen. Olivat selvinneet kylmistä keleistä, joten hyvä niille.

Vesi oli tosi vähissä. Tennareissa olisi voinut "kahlailla". Sää vaikutti kuitenkin lupaavalta ja "itikkaa" oli ilmassa. Tuumasin hiipparoida jokivartta alaspäin muutaman kilometrin ja kalastella näkyviä eli tuikkivia kaloja. Helpommin sanottu kuin tehty...

Liki ensimmäiseen heittoon tärähti kiinni pirtsakka 30 cm taimen. Sitten hiljeni. Pudottelin jokivartta alaspäin, kunnes minut yllätti peripohjalainen maisema.

Mitä pe***että?

Niin vaan oli tehty uutta peltoa jokivarteen. Ja nimenomaan jokivarteen saakka. Ehkäpä metrin verran oltiin jätetty suojakaistaa rantaviivan ja mulloksen väliin. Ei edes puustoa oltu jätetty rantaviivaan muodon vuoksi.

Tuohon kun sitten käydään iskemässä pa**akuorma, niin puhutaan pohjalaisesta vesiensuojelusta

Jatkoin kiukusta huolimatta kalastusta. Pian pääsinkin jallittamaan pinnassa säännöllisesti näyttäytyvää kalaa. Vaan olipas muuten läksynsä oppinut kaveri! Ei kelvannut pikkuperhotarjoukset. Vaihdoin spuddleriin ja kohta olikin 30 cm TODELLA läski vihrenieriä siiman jatkeena.

Ilma jäähtyi, mutta kalat olivat yhä aktiivisia. Samalla tosi vaikeita pyytää. Vaikka kuinka hiipparoi rantaan ja heitti puskien suojista, niin kala karkkosi viimeistään siinä kohtaan kun perho putosi veteen.

Aina ei vain osaa. Videolle tallentuikin luvattoman paljon matskua, jossa perho on välillä puussa ja välillä niskassa. Pitää leikata joku "Worst of" -kokoelma talven pitkinä iltoina.

Saldoksi ei illan mittaan kertynytkään sitten yhtä limatuubia ja 15 senttistä taimenta enempää.

Kävin vielä yön kähmässä spottailemassa tuikkeja Poikkijoen varressa. Ei näkynyt. Liekkö +5 C lämpötila saanut kalat rauhoittumaan.

Sunnuntaina harjusta

Treenit loppuivat hyvissä ajoin, joten päätin pistäytyä tunnin keikan joella. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten mitään huippureissua en odottanut.

Kulta-oranssia Spurgutinseliä kuitenkin vietiin. Tai taimenet lähinnä tökkivät sitä.

Pupan kun vaihtoi, niin kohta oli siimassa harjus! Varsin mukava yllätys. Eikä aikaakaan, niin toinen. Harjus olikin lopulta ihan hyvällä otillaan ja koukussa kävi irrotettavana puolisenkymmentä 15-25 cm purje-evää.

Kalassa 6 h
Saalis: 2 taimenta (15 ja 25 cm), 2 haukea ja 5 harjusta

Äyskoski 15.-17.6.2014

Tuttuni Happi kyseli keväällä mahdollisuuksistani osallistua peruutuspaikalle, erään konkariporukan vuotuiselle kalareissulle Äyskoskelle. Koska olin kuullut tarinoita, jossa rokkirentutkin onnistuvat jekuttamaan ronskin kokoisia taimenia sieltä, olin heti myyty ja lupauduin reissuun.

Tarjolla oli tyypillisestä kala(rymy)reissusta poikkeuksellisesti laadukas majoitus sekä ruokailut. Eihän sekään haitannut. Sitä tulee vanhempana mukavuudenhaluiseksi.

Sunnuntaina perillä odotti hurjan kokoinen ruoka-annos ja pöydän ääressä mukavia kalakavereita. Kalastuksen sai aloittaa täydellä vatsalla.

Muutama sana Äyskoskesta

Äyskoski eli Lohimaa on yksi Suomen ”korkealaatuisin koskikalastuskohde” majoitus-, ruokailu- ja kokoustilapuitteineen. Paikalle saa järjestettyä isommankin mittakaavan tapahtumia.

Kosken kalastuskulttuuri on muuttunut kovasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kirjolohi-istutuksista on hankkiuduttu eroon (liki) kokonaan. Samalla reppujakkaran kilinä rannassa on hiljentynyt. Kaikki taimenet vapautetaan eli Äsy on puhdas Catch & Release -kohde.

Nykyisellään ”Äsyn” kalakanta on hyvällä mallilla. Reilun kilometrin mittaisesta koskesta on mahdollisuus tavoittaa todellisia möhkäletaimenia. Viime vuonna suurin köllikkä venytti mittanauhan reilusti yli 70-sentin.

Isoja taimenia on hyvät mahdollisuudet vähintään nähdä. Sopivalla hetkellä kalat ovat kovinkin aktiivisia ja näyttäytyvät pinnassa ruokaillen.

Tai säikäyttävät kalastajalta kalsarit pyykkiin ja katkovat siimat heti ensimmäisellä syöksyllä.

Fish on!

Kun ilmavirta on pohjoisen puolella, lämpötila laskee roimasti ja eskimon pieru tuoksahtaa, taimen on harvoin kovin aktiivinen. Tämmöinen oli tilanne Äyskoskella kesäkuun puolessa välissä.

Tekijämies osaa haastavissa oloissa sopeuttaa kalastustekniikkaansa, ja kaivaa taimenet haaviin vaikka millaisissa olosuhteissa. Näin kävi tälläkin kertaa. Oli mukava seurata, kun porukan taitajat aika ajoin koukuttivat kaloja. Samalla sai itsekin oppia omaan tekemiseen.

Sain myös todeta peruskoulussa annetun opetuksen todeksi: vesi on märkää. Putosin nimittäin puolen tunnin kalastuksen päätteeksi koskeen selälleni. Kahluuhoususta vettä sisään ja puhelin hukkui kuoliaaksi.

Sitä ei ole enää parikymppinen fysiikaltaan. Henkisesti toki saatan hetkittäin olla nuorempikin. Huono yhdistelmä.

Ensimmäinen ilta oli sääolosuhteiltaan kohtuullinen. Yksittäisiä taimenia spottailin silloin tällöin hyppäämässä – ilmeisesti vain puhtaasta ilosta. Ruokailevia kaloja en onnistunut havaitsemaan.

Kalastelin aina aamun tunneille saakka uitellen lähinnä erilaisia streamereita – spuddlereita sekä tinseleitä. Ei vaan tullut nykyn nykyä. Hiton mukavaa oli silti!

Toinen päivä

Lyhyiden yöunien ja aamupalan jälkeen oli jälleen virtaa onkia. Suuntasin yläkoskelle. Sillan alta onnistuin koukuttamaan puolen kilon säyneen ja koskesta yksi tärppi tinseliin.

Palattuani alakoskelle kokeilin uittaa tinselin kävelysillan yläpuolella, aivan joen rannassa sijaitsevan ison kiven taakse. Sieltä ampui (varsin laiskasti) ihan hyvän kokoinen körmy.

Uuden uutukainen ysikinttuinen 6# Vision Cult pääsi tosi toimeen ja näyttikin pian kyntensä. Pian haavissa oli tämän kesän ennätystaimen. Mittaa kolme senttiä vajaa maaginen alamitta.

Jiihaaa!! Oli aika pitää oluen mittainen tauko.

Kuvakaappaus körmystä GoPro -videopätkältä

Parin tunnin kuluttua samassa paikassa toinen, liki samankokoinen körmy yritti tinseliin hypyllä kiinni. Ei tarttunut.

Koskella on vuorokausirauhoitus klo 15-18 välisenä aikana. Silloin on hyvä pitää ruokatauko ja kenties sitoa muutama ottipeli. Sidontapenkissä syntyikin musta s(m)urffilauta, valkoinen kettumuddler sekä oranssi-kultainen tinseli (joka sai jostain syystä nimen ”spurgu”).

Ilta sujui hiljaisissa merkeissä, kunnes puolen yön maissa hyytävässä kelissä kalat intoutuivat pintomaan. Olen joskus aktiivisempaakin menoa nähnyt, mutta silti oli mukavaa päästä kalastamaan ”näkökaloja”.

Koitin tarjoilla erilaisia pupia, mutta huonolla menestyksellä. Ehkä ei enää tässä vaiheessa ollut virtaa keskittyä satasella.

Ronskisti laitoin siimaan aikaisemmin sitomani mustan surffarin ja johan alkoi tapahtua. Koukutin lyhyen ajan sisään kaksi n. 45 senttistä pikkutaimenta. Kyllä - ne ovat pikkutaimenia tällä koskella.

Pääsin myös seuraamaan, kun Happi tarjoili hyvän kokoiselle kalalle kaiken näköistä sutturaa – vaan ei kelvannut. Itsekin koitin kalalle surffilautaa tarjota. Tarjoukseksi jäi.

Paikalle tarvittiin reissun röytäjä Teemu. Eipä mennyt kauaa, niin pupaa vietiin. Harmiksi kyllä kala irtosi ennen haavia.

Kolea sää pakotti miehet vielä saunaan aamuyön tunneilla. Hyvää se kieltämättä tekikin.

Kolmas päivä

Viimeisestä päivästä ei ole paljoa kerrottavaa. Sää meni vielä huonommaksi – ”lämpöä” kokonaista +3, luoteistuuli ja pirtsakka kesäsade.

Silti oli intoa vielä heittää muutaman tunnin sessio. Vaan kalalla ei ollut intoa syödä.

Reissu oli selkeästi kesän paras, vaikka kala ei osoittanut yhteistyökykyä. Porukka oli oikein mukava ja osaavilta herroilta tarttui korvan taakse monta kuumaa vinkkiä.

Näitä lisää!